Ajankohtaista

Aalto yliopiston tutkimus: Townhouseja erilaisiin tarpeisiin

Townhouse-asumista on pidetty perheille suunnattujen pientalojen kaupunkilaisena vaihtoehtona. Aalto-yliopiston tutkimus osoitti, että tällainen rajaus on aivan liian suppea. Townhouse-asuminen kiinnostaa eri-ikäisiä ihmisiä ja erikokoisia perheitä.

Uusi suomalainen unelmakoti? -tutkimus haki asukasnäkökulmaa townhouse-asumiseen.

Se on osa Aalto-yliopiston laitoksella käynnissä olevaa laajempaa townhouse-talotyyppiä koskevaa hankekokonaisuutta, joka monialaisena tutkimuksena tarkastelee townhouse-asumista monesta näkökulmasta.

Unelmien koti -tutkimuksen keskeinen tarkoitus oli tuoda asukasnäkökulma osaksi townhouse-talotyypin kehittämistä.

– Selvitimme, millä ehdoilla townhouse voisi olla suomalaisia puhuttelevampi. Tutkimuksen oleellisena osana olivat intensiiviset työpajat, jossa asukkaat työstivät townhouse-asuntoja mieleisekseen ihan konkreettisesti, maisema-arkkitehti, KTM Eija Hasu sanoo.

Työpajojen lisäksi asukasnäkökulmaa avasivat muun muassa asiantuntijahaastattelut ja pääkaupunkiseudun asukkaille suunnattu kyselytutkimus.

Townhouse-talossa asumisen tilat sijoittuvat vähintään kahteen kerrokseen.

Professori, tutkimusprojektin vastuullinen johtaja Hannu Huttunen huomauttaa, että monikerroksisuus on juuri townhousen muunneltavuuden lähtökohta.

– Erityinen yksityisyys voidaan taata esimerkiksi sillä, että asukkaiden kulkuväylät talon sisällä on suunniteltu oikein. Monikerroksisuus mahdollistaa myös monen sukupolven yhteisen asumisen.

– Asunto joustaa perheen tilantarpeen mukaan. Jos perheen koko pienenee, townhouse voisi tuoda alivuokralaisena asumisen luontevasti uudelleen yhdeksi joustavuutta tuovaksi asumisen muodoksi, Huttunen pohtii.

Townhouse-talotyypin kehittämisen ja konseptoinnin kannalta on eduksi, että harva asuinrakennus on suunniteltavissa yhtä monikäyttöiseksi kuin useampikerroksinen townhouse.

Muutamalla asunnon huonejakoa joko yhdistämällä tai jakamalla asuintiloja saadaan tarvittaessa esimerkiksi työtilaa yrittäjälle tai sivuasunto jo omaan elämäänsä siirtyvälle perheen nuorelle.

Takapihoille voidaan toteuttaa helposti erillinen ulkorakennus, jos sellaiselle on tarvetta.

Tutkimuksen johtopäätöksissä ehdotetaan kolmea erilaista townhouse-talotyyppiä: Mini, Flexi ja Kaks+. Pieni mini mahdollistaa yksin asumista keskellä kaupunkia. Flexi joustaa elämän eri tilanteissa ja sopii isommallekin uusioperheelle. Kaks+ vastaa ikääntyvän pariskunnan tarpeisiin ja kasvaa nuoren perheen mukana.

Linkki Aalto-yliopiston tiedotteeseen ja tutkimusraporttiin

Kuvissa Aalto-yliopiston tutkijoiden ottamia kuvia townhouse-kohteista eri puolilta Eurooppaa.

Amsterdam_Borneo_Sporenburg_Ullrich_Tina_JPG Berlin_Bernauer_Strasse_Eija Hasu__JPG Berlin_Bernauer_Strasse_Honkala_Jukka_JPG Berlin_L tzowstrasse_Ullrich_Tina_JPG Karlsruhe_Saksa_Ullrich_Tina_JPG Leipzig_Schleussig_Hasu_Eija_JPG Lepp ñvaara_S ñteri_Hasu_Eija_JPG Malminkartano_Vuorenjuuri_2_Hasu_Eija_JPG Malminkartano_Vuorenjuuri_3_Hasu_Eija_JPG Malminkartano_Vuorenjuuri_4_Hasu_Eija_JPG