Ideoita puutarhakaupungin kehittämiseen

Espoon koillisosan suurehkosta rakentamattomasta Uusmäen alueesta järjestettiin keväällä 2005 yleinen suunnittelukilpailu.

Kilpailun järjestivät Espoon kaupunki sekä Rakennusteollisuus RT Ry:n Muurattujen rakenteiden ryhmä ja Wood Focus Oy. Kilpailu järjestettiin alueen asemakaavoituksen pohjaksi.

Kilpailulla haluttiin saada uusia korkeatasoisia ratkaisumalleja alueen puutarhakaupunkimaiselle kehittämiselle. Tavoitteena oli myös löytää uusia ratkaisuja, joissa kolmen kaupungin rajalla sijaitseva kilpailualue liittyisi kaupunkirakenteellisesti metropolialueen kaupunkistruktuuriin.

Uusmäen yleisessä kilpailussa haettiin koko alueen suunnittelua. Kilpailun pohjalta työtä jatkettiin tarkemmin Helmipöllönmäellä tontinluovutuskilpailuna sekä kivi- ja puumateriaalien kortteleissa.

Espoon kaupungin suurimmaksi osaksi omistamasta alueesta teki kiinnostavan sen sijainti Espoon, Vantaan ja Helsingin yhdyskuntarakenteiden liitoskohdassa. Myös sijainti keskuksia yhdistävän tulevan joukkoliikenneväylän, Lintulaaksontien varrella tarjosi luontevaa pohjaa metropolirakenteen kehitykselle.

Espoon yleiskaavaluonnoksessa alue oli osoitettu asumiskäyttöön ja sen mitoitustavoitteena oli 190 000 kem2. Suuri alue sopi arkkitehtuurikilpailulle, jossa testattiin alueen tulevan asuinrakentamisen mitoitusta ja uusia puutarhakaupunkimaisen asumisen malleja.