Tontinluovutuskilpailu Helmipöllönmäellä

"Iguaani kivellä", Arkittehdit Anttila & Rusanen Oy

Espoon kaupunki, Rakennusteollisuus RT ry:n Muurattujen rakenteiden ryhmä ja WoodFocus kutsuivat suunnittelu- ja toteutusryhmiä tontinluovutuskilpailuun Uusmäessä sijaitsevan Helmipöllönmäen pientalokortteleiden suunnittelemisesta.

Vuonna 2007 pidetty pientalokortteleiden tontinluovutuskilpailu sai muurattujen kortteleiden sarjaan yhdeksän ehdotusta.

Samat toimijat olivat aiemmin vuonna 2005 järjestäneet Uusmäen alueen asemakaavoituksen pohjaksi yleisen suunnittelukilpailun.

Muurattujen kortteleiden voittajaksi valittiin VVO Rakennuttaja Oy:n ja Arkittehdit Anttila & Rusanen Oy:n ehdotus "Iguaani kivellä".

Asuntosuunnittelun asiantuntija arvioi ehdotusta ansiokkaaksi ja huolella tutkituksi "paluuksi vanhan kaupunkikulttuurin juurille", jossa "pientalojen omat pihat, korttelipihat ja katualueet muodostavat kaupunkitilassa hyvin toimivan hierarkian".

Rohkeasti alas tuotujen räystäiden avulla Iguaani kivellä -ehdotukseen oli saatu viehättävä mielikuva Itämeren piirin arkkitehturista. Kuitenkin asiantuntija katsoi ehdotuksen edustavan uutta, innovatiivista, tiivitä ja laadukasta kaupunkirakentamista.

"Iguaani kivellä", näkymä, Arkittehdit Anttila & Rusanen Oy

Iguaani kivellä -ehdotuksen talot eivät ole arkkitehdin mukaan yksittäisiä pientaloja eivätkä pienkerrostalojakaan, vaan jotain siltä väliltä. Kilpailutyössä luotiin uudenlaista typologiaa.

Helmipöllönmäen kaava on vahvistettu ja rakentamisen alkamista odotellaan.

Tutustu Helmipöllönmäkeä koskeviin kaava-asiakirjoihin Espoon kaupungin sivuilla.