Pitkäikäinen kivitalo

Maailman vanhimmat rakennetut ympäristöt ja rakennukset on muurattu kivestä. Kivirakennukset ovat selvinneet historian saatossa riehuneista tulipaloista puurakennuksia paremmin, ja ovat siksi muistuttamassa meitä tämän päivän ihmisiä aiempien yhdyskuntien elämästä.

Edelleenkin suuri osa merkittävistä, sukupolvelta toiselle säilyväksi haluttavista rakennuksista rakennetaan erilaisista tiilistä ja harkoista muuraamalla.

Vanhoissa kivitaloissa asutaan ja työskennellään edelleen joka päivä eri puolilla maailmaa.

Vaikka kivitalo rakenteena kestää aikaa ja säilyy hyvin pitkälti muuttumattomana vuodesta toiseen, elämä ja käyttö sen sisällä kehittyy ja muuntuu aikakauden tarpeiden mukaan.

Pitkä elinkaari on valinta ympäristön hyväksi

Ympäristön kannalta parhaita rakentamisvalintoja tehtäessä rakennusmateriaalien pitkäaikaiskestävyys on yksi tärkeimmistä kriteereistä.

Kaikki rakennukset koostuvat useista kymmenistä erilaisista materiaaleista. Runkomateriaalin vaikutus rakennuksen elinkaaren aikaisiin päästöihin onkin vain noin 1 %. Ympäristöä säästävät toimenpiteet kannattaakin suunnata sinne, missä toimenpiteillä on suurin vaikutus, eli rakennuksen käytön aikaisten päästöjen pienetämiseen.

Rakennuksen julkisivun ja kantavien rakenteiden korjaus- ja huoltotoimenpiteet aiheuttavat talon elinkaareen mittakaavassa huomattavat kasvihuonepäästöt. Koska kivimateriaali tarvitsee vain vähän huoltoa, kivitalo on sijoitus vähäpäästöisempään tulevaisuuteen.

 

Pitkäikäinen kivitalo
Kestää sukupolvelta toiselle

Rakennuksen elinkaari

  • Materiaalintuotanto ja rakentaminen: 1 vuosi
  • Asuminen ja kunnossapito: 70–100 vuotta
  • Purku ja kierrätys: 0,5 vuotta
  • Kivitalon materiaalit jatkavat elämäänsä hyötykäyttöön kierrätettyinä