Poltetut tiilet
Poltettu tiili on yksi maailman vanhimmista ja käytetyimmistä rakennusmateriaaleista. Vanhimmat tiilirakennukset ovat yli 5 000 vuoden ikäisiä. Myös Suomen vanhimmat rakennukset on tehty poltetuta tiilestä.
Poltetun tiilen pääraaka-aineita ovat savi ja hiekka. Massaan lisätään yleensä sahanpurua, joka antaa tiilelle poltettaessa huokoisen rakenteen. Huokoisuus puolestaan parantaa tiilen pakkasenkestävyyttä. Tarvittaessa tiilimassaan käytetään myös muita lisäaineita. Jos tiilen puristuslujuutta halutaan lisätä, se voidaan myös rei’ittää ennen polttamista.
Vaivatusta tiilimassasta puristetaan suukappaleen läpi savikanki, joka paloitellaan tiiliaihioiksi. Aihiot kuivatetaan ja sen jälkeen poltetaan tunneliuunissa 1 000 - 1 100 asteen lämpötilassa.
Moni-ilmeinen tiili
Tiilen väri voi vaihdella kermanvalkoisesta punaiseen ja tummanruskeaan, liki mustaan. Väri määräytyy käytettävän saven mineraalipitoisuuden, lisäaineiden ja polttotekniikan mukaan. Suomalaisen saven suuri rautapitoisuus antaa punaisen värin, ulkomaisista kaoliinipitoisista savista voidaan polttaa vaaleita tiiliä.
Polttotekniikalla voidaan vaikuttaa tiilen pinnan sävyyn. Esimerkiksi tapa, jolla tiilet ladotaan uuniin vaikuttaa värin tasaisuuteen. Tätä tekniikkaa hyödynnetään muun muassa loimukuvioiduissa tiilissä. Jatkamalla polttoa kauan saadaan pinnaltaan tummia sävyjä ja sintraantuneita tiiliä.
Tiilen näkyvät pinnat voidaan käsitellä ennen polttamista muokkaamalla kosteaa tiilimassaa esimerkiksi harjaamalla, repimällä tai muoteilla. Tiili voidaan halkaista tai lohkoa myös polton jälkeen.
Erinomaisten ominaisuuksiensa ansiosta poltettujen tiilien käyttöalueet ovat moninaiset. Historiansa aikana tiilen koot ja muodot ovat vaihdelleet tekijän, tekopaikan ja käyttökohteen mukaan. Vuonna 1917 teknillisten seurain rakennusaineiden standardisoimistoimikunta vahvisti tiilen normaalikooksi 27 x 13 x 7,5 cm.
Polttetujen tiilien valmistajat
| Tiileri |
| Wienerberger Oy Ab |