Rappaus julkisivun pintakäsittelynä on satoja vuosia vanha tapa. Suomeen rappaus saapui keskiajalla muurattujen rakennusten pintakäsittelyksi. Oppi tuli Euroopasta ja Ruotsista. 1700-luvulla rappauksia alettiin maalata kirkkaankeltaisella ja vaaleansinisellä värillä.
Rapattu julkisivu on aina ollut erittäin arvostettu julkisivuvaihtoehto, tästä syystä se oli itsestäänselvä valinta, kun uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin 1800-luvulla rakennettiin kivitaloja. Rapatun julkisivun arvostuksesta kertoo myös moniin perinteisiin puutaloihin toteutettu rappaus, jolla taloon haluttiin antaa kivitalomainen olemus.
Rappaukselle on muotoutunut aikojen kuluessa erilaisia tehtäviä
Hyvin suunniteltu ja rapattu julkisivu kestää pitkään vaativissakin olosuhteissa ilman merkittäviä korjaustoimenpiteitä.
Jotta pinnasta tulee tasainen ja kaunis, on aina syytä käyttää ammattimiestä rappaustöissä. Ammattitaidon ja tuotevalmistajien ohjeiden noudattamisen lisäksi rappaus vaatii paljon mm. sääolosuhteilta. Kova tuuli, suora auringonpaiste ja vino sade ovat tuoreelle rappaukselle erittäin haitallisia.
Olosuhteista ja alustan materiaalista riippuen rappauslaasteissa voidaan käyttää erityyppisiä lisäaineita, jotka parantavat työstettävyyttä ja muita ominaisuuksia. Laasteihin voidaan lisätä esimerkiksi kuituja, jotka ehkäisevät halkeamien syntymistä.
Rappaukseen soveltuvia tuotteita ja rakennevaihtoehtoja on useita. Sopivan rappaustyypin ja laastin valinnassa on otettava huomioon mm. haluttu ulkonäkö, rappausalustan rakenne, työmenetelmät, työolosuhteet, käyttöolosuhteet sekä koko rakenteen säänkestävyys. Perinteiset rappaustyypit ovat kolmikerrosrappaus, kaksikerrosrappaus sekä ohutrappaus.2000-luvulla näiden rinnalle on yleistynyt myös eristerappaus.
Kolmikerrosrappaus koostuu tartuntarappauksesta, täyttörappauksesta ja pintarappauksesta. Tartuntarappauksen tarkoituksena on lisätä täyttörappauksen tartuntapintaa rappausalustaan sekä tasata alustan imua. tartuntarappauskerroksen paksuus on tyypillisesti 0-8 mm. Täyttörappauksella tasataan alustan epätasaisuudet. Täyttörappaus on paksuin rappauskerros, tyypillisesti 10 - 30 mm. Täyttörappaus voidaan tehdä useampana kerroksena. Pintarappauksella muodostetaan rapattuun julkisivuun haluttu pinta ja väri. Pintarappaus on tyypillisesti ohut, 3-8 mm, riippuen pinnan karkeudesta.
Kaksikerrosrappaus koostuu tartuntarappauksesta ja pintarappauksesta. Kaksikerrosrappausta käytetään yleisesti tasaisilla ja tasaisen imun omaavilla alustoilla, jolloin rappauskerroksen paksuus voidaan pitää melko ohuena, luokkaa 5-15 mm.
Yksikerrosrappaukseksi sanotaan ohutta, yleensä hienoa runkoainetta sisältävää rappauskerrosta tai – käsittelyä. Yksikerrosrappaus voidaan tehdä joko peittävänä tai jättää alustan struktuuria halutulla tavalla näkyviin (tällöin puhutaan usein ohutrappauksesta tai slammauksesta).
Eristerappauksessa lämpöeristeen (esim. runkovilla) päälle tehdään kolmikerros- tai ohutrappaus. Eristerappausten suosio on noussut 2000-luvulla erityisesti betonielementtitalojen peittävissä julkisivukorjauksissa, mutta niitä käytetään nykyisin yleisesti myös uudisrakentamisessa.
Rappauksen ulkonäköä voidaan vaihdella kiviaineksen laatua, työtapaa ja väriä muuttamalla. Rappauspinta voidaan viimeistellä tai muotoilla hiertimellä, harjalla, kammalla, naulalaudalla, telalla tai laastikauhalla. Pintalaasti levitetään seinään lyömällä tai ruiskuttamalla, minkä jälkeen se työstetään käsityönä.
Yleisimmin käytettyjä rappausten struktuurivaihtoehtoja ovat erilaiset kasetit ja listat, roiskepinta, hiertopinta, harjattu rappaus, revitty rappaus tai terastirappaus.Haluttu väri voidaan periaatteessa saada aikaan kolmella eri tavalla. Pintalaasti voi olla värillistä, rappauspinnasta voidaan pestä värillinen kiviaines näkyviin (pesuterastirappaus) tai rappauspintaa voidaan maalata sopivilla maaliaineilla.