Ajatus kivitalosta


Yhdessä rakennutetut, sisältä yksilölliset.

Sirpa ja Ari Toivoniemen innostus oman talon rakentamisesta kypsyi ajatukseksi kivitalosta. Toivoniemet osallistuivat ryhmärakennuttamishankkeeseen Helsingin Riddarsbyssä. Siinä 20 asukasperhettä valittiin rakennuttamaan erilliset pientalot omille vuokratonteilleen yhdessä naapureidensa kanssa. Suuret rakentamiseen liittyvät valinnat tehtiin yhdessä ja urakat kilpailutettiin 20 työmaan tarpeisiin. Sisätiloista ja materiaalivalinnoista kukin rakennuttaja päätti itse.

Ryhmärakennuttaja nukkuu yönsä rauhassa

Toivoniemille yhdessä rakennuttamisen malli sopii. He saavat unelmien pientalon ilman omatoimirakentajan painajaisia, katoavia urakoitsijoita tai epätyydyttävää työn jälkeä. Tärkein peruste, hyvä laatu, on saavutettu.

– Tämä on ollut hyvä tapa rakentaa. Ei välttämättä sellaisille, jotka haluavat tehdä itse paljon rakennustyötä, mutta kaikille muille se sitten sopiikin, Ari Toivoniemi kannustaa.Työmaan logistiikka on onnistunut ja rakentaminen edennyt joutuisasti. Projektin langat käsissään pitänyt, yhteisesti palkattu konsultti saa tulevilta asukkailta suurimmat kiitokset.
 Kun koko alue valmistuu kerralla, kukaan ei joudu asumaan jatkuvan työmaan keskellä.

– On helppo ymmärtää naapureita, kun ollaan samalla viivalla, Sirpa ja Ari Toivoniemi toteavat.

Kivi sopii kaupunkiasumiseen


Riddarsbyn erillistalot ovat urbaanisti lähekkäin ja naapurusto hitsautunut yhteen.

 

 

 

 

Vaikka Riddarsbyssä rakennutetaan yhdessä, jokainen talo on sisäpuolelta yksilöllinen. Huonejaoissa ja sisustusratkaisuissa rakennuttajat ovat saaneet toteuttaa omaa makuaan.Tiiviisti rakennettu alue tarjoaa kerrostalosta muuttavien Toivoniemien mieleen sopivan kaupunkimaista asumista.

Kivi tuntui Toivoniemien mielestä tukevalta ja laadukkaalta materiaalilta, joka sopii kaupunkimaisemaan. Myös kiven moderni, pelkistetty, skandinaavinen muotokieli miellytti.
– Talon ulkonäkö ja henki kävivät yksiin makumme kanssa. Meille ei tule pirttikalusteita tai leivinuunia, Sirpa Toivoniemi nauraa.

Naapurisopu valmiina

Yhteinen projekti on hitsannut rakennuttajia yhteen. Naapurit tekevät kodin ympäristöstä mukavan.
Joskus talot ja asukkaat muistuttavat toisiaan kuin koirat ja omistajat. Riddarsbyhyn rakennuttajiksi valikoitui samanlaista asumistyyliä arvostavia ihmisiä ja Toivoniemet ovat löytäneet naapurustosta paljon samanhenkistä seuraa.

– Kaikki täällä rakentavat taloa omaksi kodikseen, toteuttavat enemmän tai vähemmän omaa asumisunelmaansa, Sirpa Toivoniemi tiivistää.

Kirjoitimme Riddarsbyn ryhmärakennuttamishankkeesta kivitaloinfo.fi-sivuilla edellisen kerran, kun talojen rungot oli juuri pystytetty. Lue aikaisempi kirjoitus Pientalo harkkoelementeistä
Lisää kuvia uusimmassa Kivestä muuraamalla -lehdessä. Tilaa oma lehti tai lataa se koneellesi pdf-tiedostona Lehtiarkistostamme.

Julkaistu Kivestä muuraamalla -lehdessä 2009.
Teksti, Lotta Suistoranta, kuvat, Tuomas Pietinen

Voit tutustua Riddarsbyhyn myös referenssikohteet-osiossa.